OKM on teettänyt yhdessä TEKES Oppimisratkaisut ohjelman kanssa kaksi selvitystä opettajaksi opiskelevien tieto- ja viestintäteknisestä toimintaympäristöstä. Ensimmäinen raportti käsittelee opettajankoulutusta antavien yliopistojen (OKL) toimintaympäristöä ja toinen normaalikoulujen toimintaympäristöä. Selvitykset on laatinut Finnish Consulting Group Oy. Raportit julkaistiin 11.1.2012.
Harjoittelukoulujen tieto- ja viestintätekninen ympäristö tuntuu näyttäytyvän toimivana ja ainakin kohtuullisesti resursoituna yliopistotason vastauksiin verrattuna.
Erityisenä vahvuutena tulee esiin eNorssi-yhteistyö, joka vaikuttaa kyselyn perusteella hyvin tiiviiltä ja toimivalta. eNorssi-verkoston puitteissa muun muassa työstetään TVT-strategioita ja opetussuunnitelmia, jaetaan hyviä käytäntöjä, kehitetään opetusta, järjestetään seminaareja ja annetaan koulutusta.
Norssit nostavat vastauksissaan TVT:n opetuskäytön yliopistotasoisen kehittämisen heikkouksiksi muun muassa harjoittelukoulujen liian vähäisen roolin kehittämistyössä ja koulujen tarpeiden riittämättömän ymmärtämisen yliopistotasolla. Koulut myös peräänkuuluttavat kokonaisvastuun
ottamista opettajaopiskelijoiden TVT-valmiuksen kehittämisestä.
Yliopistoille suunnatun kyselyn raportissa tuodaan esille 35 toimenpidesuositusta, joista 16 toimenpidesuositusta (alinna).
Poimin tähän edelle kolme omaa "suositustani":
- Lisää yhteistyötä, yhteistä suunnittelua ja suunnitelmiin perustuvaa vastuun jakamista opettajaksi valmistuvien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taitojen varmistamiseksi.
- Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö on saatava mukaan kaikkiin opettajankoulutuksen opetussuunnitelmiin. Tarvitaan näkemystä ja mielellään selkeä vastuunjako, mitä tvt-kompetensseja pitää saada koulusta, mitä yliopiston perusopintojen yhteydessä, mitä aineopinnoissa, mitä opettajaopinnoissa ja mitä opetusharjoittelussa. Ja miten toimitaan, jos jossain kohtaa havaitaan aukkoja.
- Opettajankoulutukselle on saatava resursseja niin, että voidaan todella kouluttaa tulevaisuuden opettajia. On saatava mahdollisuus tutustua uusimpiinkin menetelmiin ja välineisiin, jotka ovat vasta tekemässä tuloaan tavallisiin kouluihin.
Tässä vielä raportin 16 toimenpidesuositusta (Yliopistoille suunnatun kyselyn yhteenveto, 31-32):
- Järjestetään kyselyyn osallistuneille yhteinen työpaja, jossa määritellään valtakunnan tasolla toimenpide-esitykset opettajankoulutuksen TVT-toimintaympäristön kehittämiseksi.
- Laaditaan erillinen nykytila-analyysi aineenopettajakoulutuksen osalta sekä sovitaan toiminnallisesta yhteistyöstä opettajien perusosaamisen varmistamiseksi koulutuksen aikana.
- Uudistetaan opettajankoulutuksen opetussuunnitelmia siten, että tekniset ja TVT-pegagogiset valmiudet voidaan integroida olemassa oleviin opintoihin.
- Laaditaan suositus opettajankoulutuksen tieto- ja viestintäteknisestä perusvarustelusta.
- Kehitetään tieto- ja viestintätekniikkainvestointien arviointia ja seurantaa sekä luodaan yhteiset mittarit, joilla eri yliopistojen tilannetta voidaan tältä osin verrata.
- Panostetaan opettajankoulutuksen osalta TVT-investointeihin, jotta Suomen tulevaisuus tietoyhteiskuntana voidaan turvata. Opettajien merkitys on tässä hyvin keskeinen.
- Kehitetään yhteinen aineistopankki ja tietovarantojen jakelukanava, jonka kautta voidaan koota ja levittää muun muassa yliopistojen omia, TVT:n opetuskäyttöön liittyvien tutkimusten tuloksia ja hyviä käytäntöjä.
- Määritellään TVT:n opetuskäyttöön liittyvä sanasto ja liitetään se osaksi aineistopankkia.
- Järjestetään opettajankouluttajille valtakunnallisesti koulutusta ja mahdollisuuksia kokemustenvaihtoon joko lähi- tai etäkoulutuksena.
- Panostetaan mediakasvatuksen kehittämiseen ja erityisesti sosiaalisen median sekä erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen opettajankoulutuksessa. Laaditaan sosiaalisen median käyttösuositukset koulutukseen.
- Panostetaan Tekesin Oppimisratkaisut -ohjelmassa opetuksellisten pelien ja simulaatioiden kehittämiseen. Ne ovat nykyisille ja tuleville sukupolville luonteva oppimisympäristö.
- Lisätään ja tiivistetään harjoittelukoulujen, opettajankoulutuslaitosten ja aineenopettajakoulutuksen välistä kehittämisyhteistyötä.
- Hyödynnetään harjoittelukoulujen eNorssi-verkostossa kehitettyjä hyviä käytäntöjä yliopistotasolla ja yliopistojen välisessä yhteistyössä. Näin mahdollistetaan muun muassa eri toimijoiden välinen vertailu.
- Kartoitetaan säännöllisesti henkilökunnan TVT-valmiudet ja –koulutustarpeet sekä käynnistetään kartoituksen pohjalta tarvittavat kehittämistoimenpiteet.
- Kartoitetaan säännöllisesti opettajaksi valmistuvien TVT-valmiudet ja käynnistetään kartoituksen pohjalta tarvittavat kehittämistoimenpiteet.
- Laaditaan opettajankoulutuslaitosten yhteisenä osallistavana prosessina kansallinen opettajankoulutuksen TVT:n opetuskäyttöä koskeva strategia yliopistojen oman työn pohjaksi. Strategian toteutumista seurataan ja sitä päivitetään säännöllisesti.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti