Jaiku -mikroblogipalvelussa on ollut viime aikoina teknisiä häiriöitä. Onkin kuulunut huhuja, että Jaiku olisi vähitellen jopa kuolemassa. Tai ainakin sen kehitys Googlen alaisuudessa olisi päättymässä. Yksi sun toinen aktiivinen Jaiku-käyttäjä on miettinyt siirtymistä muihin vastaaviin palveluihin. Ks. esim. tämä keskustelu. Mutta onko muita Jaikun veroisia?
Tässä muutama kommentti Jaikusta ja sen vaihtoehdoista omalta kannaltani:
Jaiku
Jaiku on erinomainen "mikroblogi", koska keskustelut näkyvät havainnollisesti ketjussa. Jaikunfu-bluginilla (Firefox) keskustelu onnistuu vielä sujuvammin. Jaikun kanavat toimivat hyvin esim. seminaarien keskustelu- ja taustakanavina. Itse tarvitsen sijaintitietoa, mikä Jaikussa onnistuu mukavasti, mikäli käytössä on Nokian S60-puhelin ja on itse valmis nimeämään GSM-soluihin perustuvat opaikat itse siolloin kun niissä ensimmäisen kerran vierailee. Valitettavasti Jaikussa on ollut käyttöhäiriöitä, jotka ovat mm. tuhonneet itseltäni joitakin mobiililaitteella kirjoitettuja seminaariraportteja. Jaikua voi käyttää iPhonessa m.jaiku.com -sivun kautta, mutta silloin ei tule sijaintitietoa.
http://www.jaiku.com
Twitter
Twitter on Jaikua jossain määrin vastaava ja maailmanlaajuisesti käytetyin. En ole oikein itse vielä päässsyt Twitterin kanssa sinuiksi. Kommentit eivät näy omana ketjunaan ja kanavien/ryhmien käyttö tuntuu olevan aika kökköä. Tweeteihin saa iPhonella merkittyä sijainnin, mutta sijainti näkyy viesteissä hankalasti linkkeinä. Sijainti näkyy ainakin Suomessa vain koordinaatteina ja karttanastana, kun Broghtkitessä näkyy sekeä katuosoite tai Eniro.fi:sta poimittu yrityksen nimi.
http://twitter.com
Facebook
Facebookin käyttö on lisääntynyt ystävieni ja kollegoideni parissa viime aikoina voimakkaasti. FB on sikäli mukava, että siellä on paljon sellaisia, joita ei muissa sos. median viestimissä tapaa. Facebookiin on valmiit tietojen ohjaukset miltei kaikista muista palveluista. Tämä on kätevää. Sen sijaan en tykkää ollenkaan facebookin kaiken maailman peleistä ja muista hupisovelluksista. Toivottavasti kaverit eivät tykkää pahaa kun en vastaa heidän halaus-, lahja- ja sovelluspyyntöihinsä... iPhonen FB-sovellus tuntuu jopa paremmalta kuin tietokoneessa selaimella käytettävä. Ainakin se on selkeämpi.
http://www.facebook.com
Brightkite
Brightkite perustuu nimenomaan sijaintitietoon. Tietystä sijainnista voi lähettää check in -ilmoituksen, tekstimotoisen viestin tai valokuvan. Erityisesti tuo valokuvailmoitus on kätevä, kun kuva tulee heti näkyviin viestiketjuun. Sama kuva menee haluttaessa sijaintitietoineen myös Flickriin. BK poimii sijaintitiedon Googlen kartalle automaattisesti iPhonen GPS:stä tai GSM-soluista, jos GPS ei ole käyrtettävissä. Sijainniksi voi kätevästi poimia myös lähellä olevan yrityksen Eniro.fi:n luettelosta. Käsinkin sijainnin tietysti voi ilmoittaa. Lisäksi palvelussa on erilaisia sijaintiin ja kaveripiiriin liittyviä toimintoja. Brightkite on erinomainen olotilan ilmoitusohjelma, mutta kuhunkin viestiin liittyvä keskustelu näkyy tällä hetkellä vain pienen ikonin takana. Käynnissä on beta-vaihe, joten virallisessa versiossa saattaa olla vielä uusia ominaisuuksia.
http://brightkite.com
Lisäys: FriendFeed
Lisäsin saamani vinkin perusteella listaan vielä Friendfeedin. Katso lisää kommenteista.
http://friendfeed.com
Lisäys 2: Qaiku
Jaikun lupaava seuraaja, joka on suomalaista kehitystyötä. Yhteisö on innokkasti mukana beta-testauksessa. (lisätty 18.3.2009)
http://www.qaiku.com
Tietoja minusta
- Jari Sjölund
- Toimin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön asiantuntijana, suunnittelijana ja tukihenkilönä. Työskentelen Turun yliopistoon kuuluvassa Turun normaalikoulussa, jossa tehtävänimikkeeni on sovellussuunnittelija. Työskentelen myös Asiantuntijaosuuskunta Turun Norssi -palvelut -nimisessä yrityksessä, joka on erikoistunut opettajien täydennyskoulutukseen ja Norssia sivuavaan hanketoimintaan.
2. maaliskuuta 2009
Hyvästi Jaiku?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Suosittelen kokeilemaan myös FriendFeediä, joka sijoittuu Jaikun ja Twitterin välimaastoon. FriendFeedin "keskusteluhuone" (Rooms) auttaa kanavapohjaisessa keskustelussa mutta voit näppärästi myös kerätä kasan RSS feedejä eri palveluista muodostaaksesi oman kanavan.
Totta. Kiitos vinkistä. FriendFeed kuuluu myös joukkoon. Olen itse käyttänyt sitä jotenkin vajavaisesti vain kokoamaan omia ja kavereideni syötteitä. Ehdinkin jo unohtaa, kuinka monipuolinen FriendFeed on. Huoneisiin voi valita haluamiaan syötteitä, myös sijaintitiedoilla ja kartoilla varustettuja. Kommentitkin näkyvät hyvin.
FriendFeediä voisikin hyödyntää enemmän.
Lähetä kommentti